torstai 15. syyskuuta 2011

Heikoin lenkki yhtälössä Suomi on virkavelvollisuuksiaan pakoilevat ja RL:n vastaisesti objektiviteetin, suhteellisuudentajun kadottaneet virkamiehet

Heikoin lenkki yhtälössä Suomi, on virkavelvollisuuksiaan pakoilevat ja RL:n vastaisesti objektiviteetin, suhteellisuudentajun kadottaneet virkamiehet valtionsyyttäjälaitosta myöden
Tätä harhakuvaa demokratiasta ylläpidetään harhaisten laumasieluisten suomalaislampaiden avulla, kun annetaan mielikuva että Suomi on jotenkin erityisen demokraattinen maa verrattuna Turkkiin, Valko-Venäjään tai Pohjois-Koreaan. Ryssäänhän ei voida vahingossakaan Suomea ja suomalaisia verrata historiallisista syistä? Vaikka totuus on että voiko ryssempää olla kuin ryssänpelkoinen suomalainen tsuhna tai ruotsinkielinen "nästan ryssa"?

Monasti unohtuu että koko Moskovan oblasti on vain Kiovan ruhtinaskunnasta irtaantuneiden rosvoruhtinaiden perustama Pahan valtakunta joka kääntyi sekä entistä emomaataan, että myös muita slaavi- ja suomalaisugrilaisia etc kansoja rosvoavaksi, tuhoavaksi ja miehittäväksi kansakuntien sekamelskaksi, jossa oli ns. suuruutensa aikana n. 200 eri kansallisuutta. Harva heistä halusi olla ryssä, vaan mieluummin georgialainen, tsetseeni, saksalainen, suomalainen, korealainen jne.

--------
Tieteellisen objektiviteetin nimissä, osoittakaa oheiset päätelmät vääriksi?

Onko viranomaistahojemme tarkoitus vain ja yksinomaan tehdä Suomesta vain ja ainoastaan salattujen nettiyhteisöjen ja kuppikuntien Suomi, missä julkinen keskustelu on kriminalisoitu ja Kiinan tapainen toisinajattelijoiden vaino on arkipäivää?

Ilmaisunvapaus, sananvapaus, liikkumisvapaus eivät saisi olla heikennettyjä moku-uskovaisten itse itselleen ja itseään kiihottavien termien käytön takia

Kuinka voidaan puhua yhteiskunnallisista ongelmista ja niiden ratkaisuvaihtoehdoista, jos näkö- ja kuulohavainnot kielletään ja syyllistetään niiden perusteella kyselijät ja termien käyttäjät?

"Mustalaiset" todistettavasti puhuvat toisistaan mustalaisina, samoin eri lähteiden mukaan "neekerit" puhuvat toisistaan "neekereinä", mutta auta armias, jos on havaittavissa että suomalainen alkuperäkansan edustaja(t) käyttää yhdenvertaisuuteen pyrkien samoja termejä heistä niin alkaa helvetinmoinen Sirkus Finlandia rumpa ja syyllistäminen rasismista. Toden totta ainoa rasismi mikä siinä toteutuu on suomalaisiin kohdistuva syrjintä oman äidinkielensä perusteella.

Sama pätee ruotsinkieliseen virkamiehistöön, jonka ainoa ase on kieliterrori kaksikielisessä maassa vainoharhaisesti vahtia, ettei suomalainen käytä kieliterrorinamme olevaa ruttoista (mustaa surman omaista pakkoruotsia = pakottaminen on terroria) ruotsia vahingossakaan suomenkielen yhteydessä esim puhuessaan ryssistä, mutta kun ruotsinkielinen olkoon sitten vaikka hurri puhuu ryssar-tahoista niin kaikki on jätte fint? Venäläinen ja Venäjäsanankäyttö on monasti harhaista ja legimitoi Venäjän eli Moskovan oblastin siirtomaat ja valloitukset Suomen ja muun Baltian alueista Korean ja Japanin alueille saakka.

Miten on mahdollista että yhteiskuntamme koostuu yhä enempi erilaisista rahastajista ja kieliterroristeista ja heidän suojateistaan?

Maahanmuuttokriittiset tahot = Dissidents in Finland

Pro tuomittu yhteiskuntakriitikko, islam- ja maahanmuuttokriitikko Seppo Lehto

Ylläpidollinen tiedote ja vastuuvapauslauseke: Nämä keskustelut perustuvat lähinnä Seppo Lehto nimisenä tunnetun vainotun toisinajattelijan haastatteluihin netissä chat-keskustelujen avulla, sekä muihin netistä poimittuihin lausumiin. Vainottu toisinajattelija "Finnish dissident" Seppo Lehto on keskittynyt itse lähinnä vain oman toimeentulonsa hankkimiseen ja vastaillee facebookissa tai muualla luotettaviksi kokemilleen tahoille

---------

http://suomi-ei-turvaa-pilakuvataiteilijoita.blogspot.com

----------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti